Kun mies puri koiraa – median ja journalismin tulevaisuudesta

07.01.2012 17:58

Keskustelu mediasta on tummasävyistä. Alan ammattilaisten
kohdatessa puhe kääntyy useimmiten hitaasti romuttuvaan ansaintalogiikkaan. Mistä
repiä katteet, kun tilaajat vähenevät ja erityisesti journalismin parissa
käytetty aika supistuu mainostajien kannalta niissä mielenkiintoisimmissa
segmenteissä: nuorissa ja nuorissa aikuisissa? Miten pärjätä ilmaisuudesta
hullaantuneessa verkkomaailmassa tai kuinka hioa tuottavuutta kompensoimaan
kohonnut arvonlisäverorasite? Asiakkaat ja sidosryhmät puolestaan tuntuvat olevan
huolissaan laadusta, viihteellistymisestä sekä virheiden kertautumisessa
villiintyneessä siteerauskulttuurissa. Ulkomaille tähyäviä taas huolettaa
milloin Googlen ja milloin Murdochin Suomea liippaavat hankkeet. Median huoli
tulevaisuudestaan on perusteltu ja koskettaa Suomen mahdollisuuksia menestyä kansakuntana.

Koskja vanhoihin hyviin aikoihin ei ole paluuta, on kaiken
kärvistelyn keskellä hyvä etsiä lohtua muilta toimialoilta. Musiikki- ja
elokuvateollisuudessa on pelätty viimeisen sadan vuoden aikana paljon. On
pelätty vapaasti kuunneltavaa radiota ja myöhemmin vapaasti katsottavaa televisiota, riippumattomien elokuvateattereiden
neuvotteluvoimaa, tallentavia vhs- ja c-kasetteja sekä viime aikoina internettiä,
joka tuhoaa alan ansaintamallit. Toisin on kuitenkin käynyt. Viime vuonna amerikkalainen elokuvateollisuus tienasi 30 miljardia dollaria
perinteisinä lipputuloina. Samaan aikaan elokuvien oheismyynti, maksu-tv
-oikeudet, videovuokraus, dvd-myynti ja verkkolataukset tuottivat 57 miljardia
dollaria. Maailman muutoksen piti tuhota elokuva-ala. Sen sijaan se yli
kaksinkertaisti alan kassavirran.

Jos median tulevaisuudesta huolestuneen katse kiinnittyy pelkästään
siihen, miten asiat ovat nyt ja siihen, miten saada mahdollisimman suuri ja riskitön
rahoitus, ei lopputulos ole kovinkaan kummoinen. Otetaan esimerkiksi vuosia
punnerrettu kysymys Yleisradion rahoituksesta. On hyvä, että asiaan saatiin
viimein ratkaisu. Surullista sen sijaan on, että kaikki tarmo suuntautui
pelkästään tietyn rahasumman keräämiseen. Se, mitä Yleisradion pitäisi tuolla 500
miljoonalla eurolla saada aikaan, jäi vähäiselle huomiolle. Jos esimerkiksi halutaan,
että Suomeen syntyy vahva ja vientiin kykenevä sisältöteollisuus, olisi
Yleisradio velvoitettava käyttämään vaikkapa 20 prosenttia ohjelmarahoistaan
ostoihin ulkopuolisilta, riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä. Jos halutaan
edistää avoimen datan periaatetta, olisi Yleisradion avattava yhtiön arkistoissa
makaava miljoonan sisältötunnin varasto kaikille kiinnostuneille. Jos halutaan
vahvistaa asiakasnäkökulmaa, olisi Yleisradiota vaadittava tarjoamaan sisältöjään
esimerkiksi reilulle 100 000 suomalaiselle iPad-käyttäjälle. Nämä ja monet muut
koko mediakenttää ja suomalaista tietoyhteiskuntaa vahvistavat toimet olisi kohtuullista hyväksyä vastineeksi juuri sovitulle 500 miljoonalle eurolle.

Kansallista luovuutta kannattaa käyttää erityisesti suomalaisen
sanomalehdistön uudistumisen tukemiseen. Jos yksittäiset mediatalot eivät yksin
kykene alaa mullistaviin innovaatioihin (disruptive innovation), olisi suomalaisen
innovaatiojärjetelmän (mm. Sitra, Suomen Akatemia, Tekes, Aalto-yliopisto) hyvä
tarjota osaamistaan etsittäessä menestyskonsepteja muilta toimialoilta. Desing-taitoa
löytyy edellä mainittujen instituutioiden liepeiltä runsaasti, samoin käytettävyyden
osaamista. Tilaaja voisi tulevaisuudessa esimerkiksi päättää, haluaako hän
lehtensä kotiin laajana aamiaispöydän kotoisasti täyttävänä versiona vai julkisissa
liikennevälineissä paremmin käytettävänä tabloid-versiona. Samoin lehti voisi
ottaa huomioon tilaajan toiveet jälkikäytöstä. Lehti voitaisiin painaa valinnaisesti
paperille, joka on omiaan sytykkeeksi, pakkausmateriaaliksi tai vaikkapa kaatuneen
kahvin kuivaamiseen. Yhdessä paperiteollisuuden kanssa voitaisiin etsiä uusia
etuja liittyen painettuun lehteen käyttöliittymänä ja jättää asiakkaiden
mietittäväksi, millaisen ja minkähintaisen lehden he sitten itselleen haluavat

Monella alalla, erityisesti autoteollisuudessa,
massakustomointi on ollut menestys. Massakustomointi tarkoittaa sitä, että tuotetaan
teollisesti tuotteita, jotka ovat kuitenkin yksilöllisiä. Kun kotiin
kannettavan lehden kustannuksesta yli puolet kuluu painamiseen ja jakeluun, eikä
lehden paksuudella ole ratkaisevaa merkitystä kustannuksiin, kannattaisi ehkä
lehden sisältö ja jakelu eriyttää toisistaan. Silloin kotiin voisi kolahtaa
lehti, jossa vaikkapa Maaseudun Tulevaisuus ja Aamulehti löytyisivät samoista
kansista. Tai sitten politiikasta kiinnostuneelle Demari, Vihreä lanka, Suomenmaa
ja Nykypäivä yhdessä paketissa. Laatua voisi korostaa jakamalla lehti perinteisen
“kotimaa-ulkomaa-talous-ihmiset”  -luokittelun sijaan sisällön laadun (journalistisen
panostuksen) perusteella. Monen lehden pääkirjoitusaukeama on tästä jo nyt esimerkki,
samoin mielipidesivut tai sunnuntailiitteet. Kiinnostavaa voisi olla myös
“100-vuotta sitten” palstojen rinnalle nostaa “vuosi sitten”
-palsta, jossa käytäisiin läpi vuoden takaiset uutiset reippaan ja railakkaan jälkiviisastelun
merkeissä.

Journalismia on viime aikoina arvosteltu varsinkin
poliitikkojen toimesta kovasanaisesti. Kritiikille on sijansa. Kysymys lienee
kuitenkin pikemmin systeemiongelmasta kuin tavoitellusta asiantilasta. Muutama
toisiaan vahvistava ilmiö ajaa journalismia suuntaan, joka ei ole omiaan
vahvistamaan luottamusta journalistiseen sisältöön. Ajatusdiversiteetti on
kansakunnallemme tärkeää siinä missä biodiversiteettikin. Silti suomalainen media
muistuttaa enemmän tehometsätalouden mäntymetsikköä kuin monimuotoista
luontokeidasta. Mediamme kun on yllättävänkin keskittynyttä, erityisesti jos
sitä tarkastelee alueellisesti ja jakeluvälineittäin. Keskinäistä monimuotoisuutta
edistävää kilpailua, jolla olisi medialle taloudellista merkitystä, esiintyy
lähinnä naisten- ja harrastelehdissä, osin myös iltapäivälehtien välillä. Tämä johtaa
yhden totuuden media-ilmastoon kaikkine lieveilmiöineen. Toisekseen journalismiin
on pesiytynyt outo keskinäinen solidaarisuuskulttuuri, jossa mediat tai
toimittajat hyvin harvoin arvostelevat tai haastavat toisiaan. Suomesta ei juuri
löydy journalistista keskinäistä kilvoittelua. Ehkä onnekseni haastatteluistani
on siivottu pois vuosien varrella kymmenkunta kertaa muuta mediaa kritisoivat
kohdat. Usein olen kuullut perusteluna toimittajan lakonisen toteamuksen “lehtemme
linja on olla puuttumatta kilpailijoidemme journalistisiin tekemisiin”. Kolmanneksi kiire saa journalistit siteeraamaan
toisiaan tarkistamatta alkuperäisen uutisen oikeellisuutta. Viime aikoina näin
on ryhdytty tekemään laajasti hakematta edes kommenttia jutun asianosaiselta. Neljänneksi
säästöohjelmat ovat kääntämässä journalismia kuin varkain matalapalkka-alaksi. Yhteiskuntaa
laaja-alaisesti tuntevien ammattilaisten sijaan palkataan nuorempia ja
edullisempia liimaa/leikkaa-osaajia, joiden sihdin läpi valahtavat
pulskemmatkin uutisankat vaivatta.

Viidenneksi ihmisten mielenkiinto uutisten taustalla oleviin
mutkikkaisiin syy-seuraus -suhteisiin on hyvin vähäistä. Jopa yli 90 prosenttia
lukijoista hyppää pääkirjoitussivujen syvällisempien pohdiskelujen yli. Sen
sijaan kaikki tavallisuudesta poikkeava kiinnostaa. Skandaalijournalismia
tehdään, koska se myy. Skandaalijournalismi  myy, koska ihmiset ovat tottuneet siihen.
Vaikka vain joka seitsemäs kertoo luottavansa iltapäivälehtien uutisointiin
eikä juuri kukaan myönnä olevansa lööppien ohjailtavissa, lööpeillä on silti
valitettavan vahva vaikutus kansakuntamme asenteisiin. Nobel-palkittu Daniel
Kahneman osoittaa oivaltavassa kirjassaan “Thinking Fast and Slow”,
miten laiskasti ihmiset jaksavat ajatella vähääkään mutkikkaampia asioita ja
miten voimakas on popcorn-journalismin vaikutus vaativan ajattelun korvaavaan
nopeaan mutta valittavan laiskaan ja virhealttiiseen intuitiiviseen päätöksentekoon.
Erityisen haitallinen järkiperäiselle päätöksenteolle on ns. halo-efekti. Siinä
popcorn-journalismin mielikuvat tarttuvat kuin huomaamatta ihmisten alitajuntaan
ja muokkaavat toisista päättäjistä kansallisia symppiksiä ja toisista kansallisia
inhokkeja. Vahinkoa syntyy, kun inhokin viisaatkin havainnot sivuutetaan
oikopäätä ja suosikin latteudet nostetaan arvoon arvaamattomaan. Tämä kaikki tapahtuu
perustuen siihen, “kuka” sanoi piittaamatta juurikaan siitä, mitä tuo
“kuka” sanoi.

Viiden edellä kuvatun ilmiön yhteisvaikutus on kansakuntaamme
vaaniva mutta vähän keskusteltu uhka. Maailma ympärillämme on haastavampi kuin
koskaan aikaisemmin. Me olemme kohtaamassa tämän maailman haasteet
kansallisella asenteella, joka on kääntymässä enemmän tuittuilevan
teini-ikäisen pissiksen kuin vakaasti harkitsevan ja viisautta janoavan
pohdiskelijan sielunmaisemaksi. Tämä taas heijastuu vaalien kautta
demokraattiseen päätöksentekoon ja kulutuksen kautta taloudelliseen päätöksentekoon.
Suomalaisen journalismin tulevaisuus onkin kansakuntamme menestyksen kannalta
tärkeämpi kysymys kuin vaikkapa viime vuonna ylettömästi puhuttanut tapa
ratkaista Euroopan finanssikriisin ongelmat. Edellä kuvattuihin viiteen ilmiöön
ei ole helppo puuttua, mutta mahdotonta se ei ole. Median moninaisuutta on syytä
kaikin tavoin edistää. Me tarvitsemme median keskinäistä kritiikkiä, joka
kilvoittelee jyvät akanoista. Nopeuden ja määrän rinnalle me tarvitsemme laatua
painottavaa journalistista kulttuuria, vaikkapa sitten luomalla taloudellisesti
merkittäviä julkisia palkintoja tunnustuksena hyvästä journalismista. Me
tarvitsemme myös Matti Apusia, Timo Harakoita ja Jyrki Lehtoloita, jotka hanakasti
haastavat eri tyylilajeissa typeryyttä kaikkialla missä sitä näkevät, olkoonkin
että typeryys on äärimmäisen subjektiivinen määre. Ennen kaikkea me tarvitsemme rohkeita ja innovatiivisia
uudistuksia, joilla me synnytämme tähän maahan elinvoimaisempaa ja monimuotoisempaa journalismia.           

Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia

04.12.2011 9:54

Maailmalla liikkuvat pääomien ja tavaroiden ohella myös
ihmiset. Aiemmin kyse oli lähinnä turismista, opiskelusta tai halpatyövoimasta
ja pakolaisista, joita ajoi muuttoon silkka hätä. Maamme järjestelmät ja
asenteet onkin nykyisin viritetty toisaalta houkuttelemaan maahan turisteja
euroineen ja toisaalta valvomaan, hallitsemaan ja rajoittamaan maahan
pysyvämmin muuttavia. Jälkimmäinen toiminta lähtee oletuksesta että Suomi tekee
maahanmuuttajille palveluksen päästäessään heidät tänne. Siksipä maahanmuuttajille
asetetaan erilaisia tiukkoja ehtoja esimerkiksi työnteon osalta ja odotutetaan
heitä hallintobyrokratian rattaissa jopa vuosikausia. Maahanmuuttaja törmää harvemmin
asiakaslähtöisyyteen.

 Maailma ympärillämme
muuttuu. Tiedon vapaa kulku ja verkkotekniikan kehitys on nostanut yksittäisten
osaavien ihmisten vaikuttavuuden ja työtehon monituhatkertaiseksi aiempaan
verrattuna. Venäläisen Sergei Brinin puoliksi perustama Google on luonut 10
vuodessa maailmaan enemmän arvoa kuin yli 5 miljoonaisen Suomen kansan vuodessa
kokoon saama bruttokansantuote. Vapautuneen maailmankaupan kaikkien vientimahdollisuuksien
huomaaminen vaatii kohdemaan perusteellista tuntemusta. Esimerkiksi
Yhdysvalloille on ollut suunnaton etu, että maasta löytyy kaikkien kansakuntien
syntyperäisiä kansalaisia. Käytettävyys on nykyisin suurin menestystekijä
palveluille ja tuotteille. Käytettävyys syntyy sitä paremmin, mitä
monipuolisemmassa ja monikulttuurillisemmassa ympäristössä sitä kehitetään. Ei
ole sattuma, että juuri Kalifornia on maailman vahvin alue
käytettävyysosaamisessa tai että New York on nousemassa paikaksi jossa
markkinointi, tietotekniikka ja kulttuuri kohtaavat.

Edellä kerrotuista syistä maailmalla on syntymässä tiukka
kisa osaajista ja yrittäjistä. Tässä kisassa on kaksi osapuolta: maat joista
muutetaan ja maat joihin muutetaan. Edelliset kuihtuvat ja jälkimmäiset
kukoistavat. Sain juuri Facebookissa mainoksen, jossa Singapore lupasi 15 000
dollaria riihikuivaa, pääsyn paikallisten mobiiliosaajien ja pääomasijoittajien
puheille sekä tietysti muuta tukea, jos muuttaisin ja perustaisin start upin
Singaporeen. Aiemmin vastaava tarjous tuli Chilestä. Yhdysvaltain huippuyliopistot
tarjoavat ilmaisia stipendejä maailman lahjakkuuksille. Kanada ottaa maahan 250
000 osaajaa joka vuosi. Maan tavoitteena on, että parinkymmenen vuoden päästä
joka kolmas kanadalainen olisi muualla kuin Kanadassa syntynyt.

Suomenkin menestykselle maahanmuutto on välttämätöntä. Se
lisäisi kotimarkkinoiden kysyntää, lisäisi vientiä, avaisi huikeasti osaamista
ja intoa nopeasti ja edullisesti. Amerikkalainen tuttu professori oli vierailullaan
kysynyt Helsingin Yliopiston luentosalissa, kuinka moni paikalla oleva haaveilee
yrittäjyydestä. Muutama kymmenen kättä nousi monisatapäisessä salissa.
Professori kysyi, kuinka moni Suomessa syntynyt oli valmis yrittämään. Käsiä nousi
vain muutama. Maahanmuuttajista löytyy sitä riskinottoa, joka monelta
suomalaiselta on ainakin tilapäisesti hukassa.  Mikä parasta, voimakas maahanmuutto ratkaisisi
maatamme uhkaavan ikääntymis- ja huoltosuhdeongelman kertaheitolla.

Suomi avaa ovensa humanitäärisistä syistä hätää kärsiville
ulkomaalaisille. Tätä toimintaa on syytä jatkaa. Sen lisäksi on ryhdyttävä aktiivisesti
ja päättäväisesti houkuttelemaan maahan osaavia ja yrittäjähenkisiä uusia
kansalaisia. Kysyntää nimittäin maailmalla vielä riittää. Suvaitsevainen
demokratiamme, jossa infrastruktuuri toimii, houkuttaisi taatusti lukemattomia
venäläisiä, kiinalaisia tai muiden vielä kehittymättömien demokratioiden
kansalaisia. Maassamme opiskeleville tuhansille ulkomaalaisille olisi samoin
tein avattava mahdollisuus tehdä työtä ja yrittää, jäädä maahamme vapaasti
opiskelun jälkeen käyttämään osaamistaan isänmaamme hyväksi. Nythän
opinahjoistamme valmistuneet EU:n ulkopuoliset opiskelijat pikemminkin ajetaan
maastamme mahdollisimman nopeasti pois.    

Suurin työsarka on tietysti asenteissa. Meidän on
opittava elämään monikulttuurisessa maailmassa. Suomi tarvitsee lisää hindutemppeleitä,
synagogia ja minareetteja. Englanti on nostettava hallinnonkin käyttökieleksi
kotimaisten kieltemme rinnalle. Tarvitsemme ohjelmia, joilla houkutella
yrittäjiä yrittämään Suomeen. Esimerkiksi Kanada tarjoaa vapaan pääsyn
yrittäjille, jotka ovat valmiita sijoittamaan yritykseen, jonka pääkonttori on Kanadassa.
Ikäluokkiemme rajusti pienetessä voimme toki sulkea opinahjoja, irtisanoa
opettajia ja purkaa opetusjärjestelmäämme. Tai sitten tarjota vapautuvia tuhansia
opiskelupaikkoja ulkomaalaisille, jotka jäisivät ainakin joksikin aikaa Suomeen
valmistumisensa jälkeen. Edessä oleva tehtävä monikansallisen,
monikulttuurisen, elinvoimaisen ja kukoistavan Suomen rakentamiseksi on
mittava, mutta ei mahdoton. Perusteollisuutemme pohja on luotu aikanaan pitkälti
saksalaisten, ruotsalaisten, englantilaisten, venäläisten ja norjalaisten
maahanmuuttajien voimin. Reilut kymmenen vuotta sitten suomalaisista kaupoista
saattoi löytää lappuja, joissa kerrottiin että kauppaan sai tulla vain tietty
määrä venäläisiä kerrallaan. Tänään lähes kaikista suuremmista myymälöistä
löytyy venäjänkieltä taitava myyjä.  

Nokian to do -lista

27.10.2011 18:46

Viikon hyvä uutinen oli, että Lumia 800 nosti Nokian takaisin kamppailuun paikasta auringossa. Monella tapaa onnistunut uusi puhelin ei kuitenkaan yksin riitä. Nokian to do –listalta on syytä löytyä seuraavat viisi askelta:

Aluksi Nokian on noustava suurimmaksi laitetoimittajaksi
Microsoftin Windows Phone 7 käyttöjärjestelmää käyttävissä kännyköissä.
Microsoft on nimittäin erityisen kannustava kumppani käyttöjärjestelmänsä
tärkeimmälle jälleenmyyjälle. Tässä kisassa pahin kilpailija on vahvassa
nousussa oleva Samsung. Selkävoittoa Nokian ei kuitenkaan kannata ottaa, koska
silloin muut yhtiöt vain jättävät Microsoftin käyttöjärjestelmän ja siirtyvät
kokonaan Googlen Androidin leiriin. Tämä olisi huono juttu. Nokian tavoitteena
on siis syytä olla vain maltillisen hallitseva asema Microsoftin
ekosysteemissä.

Toisekseen Windows Phone 7:n markkinaosuus kaikista
älykännyköistä on nostettava lähemmäs 20 prosenttia, jotta sovelluskehittäjät
ryhtyvät tekemään sille yhtä laajasti palveluita kuin iPhonelle ja Androidille.
Tätä taistoa Nokia, Samsung ja HTC käyvät rinta rinnan. Tosin sekä Samsungilla
että HTC:lla on tarjonnassaan myös Android-puhelimia, joten kaikilla muilla merkittävillä
Windows Phone 7 käyttävillä laitevalmistajilla paitsi Nokialla on toinen jalka tukevasti myös
kilpailevassa Android-leirissä. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Kolmanneksi on luotava toimiva palvelutarjonta Windows Phone
7:n ympärille. Tämä tarkoittaa miljoonia kehittäjiä ja satoja tuhansia
innovatiivisia palvelusovelluksia. Nämä lahjakkuudet on houkuteltava mukaan,
sillä tällä hetkellä heidän sydämensä sykkivät enemmän Applelle ja Googlelle.
Tämä vaatii nöyrää ja innostavaa otetta sekä parasta mahdollista markkinointia. Valmiiksi puhelimeen asennettu ilmainen musiikki tai navigointi innostaa kyllä puhelimen käyttäjiä, mutta
raunioittaa samalla monen sovelluskehittäjän liiketoimintaa. Tarvitaan vahva tarina
yhteisestä loistavasta tulevaisuudesta, jos sovelluskehittäjät halutaan mukaan matkaan.

Neljänneksi Nokian ja Microsoftin on luotava Windows Phone
7:n ja pc-maailman ympärille toimiva palvelu, jossa älykännykän, pc:n ja
pilvipalvelun tiedot siirtyvät ja päivittyvät keskenään itsestään ja
reaaliaikaisesti. Tänään Applen iCloud on vain elämää helpottava jännä lisäominaisuus,
mutta jo ensi vuonna se nousee kriittiseksi palveluksi lukemattomille
asiakkaille. Vastaavaa puuhataan Googlen leirissä. Pelkkä hyvä puhelin ja vahva
palveluiden ekosysteemi eivät enää jatkossa riitä, tulevaisuudessa vaaditaan myös saumatonta yhteentoimivuutta kaikkien mahdollisten laitteiden kanssa.

Viidenneksi on syytä pitää joka käänteessä mielessä ajatus kanista hatussa.
Älykännykkämarkkinasta on tullut tiiviisti kilpailtua pienten katteiden
toimintaa kaikille muille paitsi Applelle. Historian valossa näyttää
pikemminkin siltä, että Applekin kaatuu kuolevaisten joukkoon kuin siltä, että
Nokia nousisi takaisin vuolemaan kultaa. Siksi tarvitaan yllättävä, täysin
uudenlainen avaus, kani hatusta. Se voi olla vaikka itseohjautuvan, automaattisesti
kulkevan auton tekniikka tai kaiken mahdollisen ympäristöön liittyvän tiedon
kerääminen ja jalostaminen tai vaikkapa erilaisten arkisten pintojen peittäminen näyttömateriaalilla Minority Reportin tyyliin. Maailma odottaa kiihkeästi jotain täysin uutta ja mullistavaa.

Vaalit

16.04.2011 11:34

Kerrankin meillä on vaalit, jonka tulosta ei kukaan voi tietää etukäteen. Kaikki on mahdollista. Pakko myöntää, että minua ei ole koskaan vaaleissa jännittänyt näin paljoa. Ennusteita on tullut vaikka minkälaisia, mutta niiden varaan ei kukaan voi laskea. Ennusteet vain korostavat tilanteen epävarmuutta.

Lienee selvää, että näissä vaaleissa on kaksi vaihtoehtoa. Nykytilan jatkuminen ja muutos. Itse olen tehnyt 9 kuukautta työtä muutoksen puolesta. Vaaliteemoja on mietitty, sloganeita väännetty, puolueen ilmettä ja vaalimainoksia väännetty yötä myöden. Viimeiset viikot ovat kuluneet kuin unessa, vaalitilaisuudesta ja haastattelusta toiseen. Maitohapoilla painetaan.

Muutamasta asiasta voi olla ylpeä jo nyt. Meidän loppukiri on ollut huikea, sen allekirjoittavat kaikki. On ollut liikuttavaa puristaa kättä vaalityötä tekevien kanssa, kun he ovat kertoneet, miten ylpeitä he ovat puolueestaan juuri nyt. Meidän vaaliteemat osuivat myös oikeaan. Tasavero suututtaa, syystäkin, ja heikko valtiontalous huolettaa monia. Jokainen tietää, että viime vuosien löperön taloudenpidon lasku lankeaa maksettavaksi. Kansan oikeudentuntoa on loukattu liian monta kertaa. Kultaisia kädenpuristuksia ja petettyjä vaalilupauksia on viime vuosina riittänyt. Työelämässä on liikaa huonoa johtamista ja simputtamista. Kouluissa liian suuria luokkia. Monet eläkeläiset pelkäävät vanhuutta, koska vanhusten hoitopalveluihin ei enää luoteta. Korjattavaa riittää, hyvinvointivaltion puolustajille sataa tukea.

Sitten on tämä meidän Jutta. Kukapa olisi uskonut viime vuoden vaihteessa, että Jutasta tulee demareiden salainen ase. On ollut huikeaa seurata sivusta, miten Jutta on noussut siihen intohimoon ja voimaan, jota johtajilta tiukoissa paikoissa usein edellytetään, mutta harvoin nähdään. Nyt se todistettu. Jutan käsiin uskaltaa antaa Suomen valtion ohjakset.

Käykää äänestämässä, rakkaat suomalaiset. Osallistumalla näihin vaaleihin voitte myöhemmin kertoa seuraaville sukupolville, että olinhan siellä minäkin, kun Suomen suuntaa käännettiin keväällä 2011.

Ylpeys tulee kalliiksi

15.03.2011 12:48

Amazing Race on suosittu tosi-tv sarja. Siinä kaksihenkiset joukkueet kisaavat toisiaan vastaan siirtyen kilpaa paikasta toiseen milloin milläkin välineellä. Muistan jakson, jossa siskokset lähes hävisivät, kun jääräpäinen veli ei osannut nöyrtyä arvioimaan tilannetta uudelleen. Veli erehtyi seuraamaan vääriä merkkejä ja vei siskokset pahasti harhaan, kauas ylös vuorille. Siskolle ja katsojille kävi aika nopeasti selville, että veljen valitsema polku oli väärä. Veli ei kuitenkaan kyennyt myöntämään möhläystään. Hän halusi härkäpäisesti jatkaa väärää polkua. Harharetken edetessä veljen perusteet hänen härkäpäisyydelleen muuttuivat koko ajan oudommiksi. Lopulta veli oli sitä mieltä, että kun he olivat panostaneet valittuun polkuun niin paljon aikaa ja vaivaa, heidän oli pakko jatkaa, oli polku sitten oikea tai väärä. Onneksi ylimielisen veljen uho kuitenkin romahti ja hän nöyrtyi seuraamaan siskoaan takaisin alas vuorilta. He pääsivät kuin pääsivätkin jatkoon.

Näin meidät ihmiset on rakennettu. Ylpeys saa meidät tekemään typeriä asioita. Euroopan finanssikriisin ratkaisemiseksi on kumottu miljardeja euroja veronmaksajien rahoja. Markkinoista on tavoiteltu niskalenkkiä jo vuoden päivät, ongelmat on pyyhitty pöydältä lukemattomia kertoja mutta siitä huolimatta kriisi täyttää sanomalehdet päivä toisensa perään. Entä jos tämä kaikki johtuu siitä, että valittu linja on väärä? Ehkä ylivelkaantuneiden maiden velkaa on pienennettävä velkasaneerauksella? Ehkä pankkien ja sijoittajien on kannettava oma vastuunsa? Ehkä veronmaksajien piikki ei saa olla loputon?

Suomessa hallituksen pääpukarit ovat työntäneet päänsä visusti puskaan. Asioista ei puhuta, vaihtoehtoja ei esitellä, konsensusta ei etsitä. Suomen talouden kantokyvystä huolissaan olevat alennetaan puskista huutelijoiksi. Selvyyttä peräänkuuluttavat leimataan epäisänmaallisiksi.  Ylpeyttä yritetään maalata vastuunkannoksi, ylimielisyyttä linjakkuudeksi ja pakkomiellettä päättäväisyydeksi.

Ei maata näin johdeta. Syvissä kriiseissä, juuri tällaisessa jossa me nyt elämme, valtion johdon tehtävä on etsiä ratkaisu ongelmaan ja saada muut mukaan toteuttamaan tuota ratkaisua. Nyt on oikea hetki ryhdistäytyä. Kokemattomuudesta ja epävarmuudesta kumpuavasta ylimielisyydestä pääsee nimittäin eroon halutessaan hyvin helposti. Ensin pysähtymällä, sitten nöyrtymällä ja kuuntelemalla muita tarkkaan sekä viimein yrittämällä uudestaan, uusin ajatuksin ja uusin ottein. Me kaikki haluamme ratkaista finanssikriisin, mutta me kaikki emme halua hakata päätämme kuukaudesta toiseen hallituksen osoittamaan seinään.

Kokoomuksen verovyyhti alkaa paljastua

02.03.2011 14:39

Kun Kokoomuksen vaaliohjelmassa julki tuodut veronkiristykset ja toisaalta veronkevennykset laskee yhteen, ei summa vastaa Kokoomuksen ilmoittamaa loppusummaa. Jonnekin on hävinnyt kokonainen miljardi euroa. Tätä pimitettyä miljardia on ihmetellyt mm. Anni Sinnemäki.

Nyt tämä kysymys on saanut kerralla uudet mittasuhteet. Verkkouutiset on nimittäin saanut käsiinsä Kokoomuksen julkisuudelta aiemmin piilotetun veromallin. Siinä on paljon tuttua. Verotusta kevennetään jo julkisuuteen kerrotun mukaisesti yhteensä 1,8 miljardilla eurolla. Samoin veromallista löytyy vahvasti kritisoitu tasaveron kiristys, ehdotus arvonlisäveron nostosta 1,2 miljardilla eurolla. Tämäkin on ollut jo aiemmin yleisessä tiedossa.

Varsinainen paukku uutisessa löytyy muista veronkiristyksistä. Näistä on tähän asti vaiettu. Kokoomus on nostamassa ”ympäristöä ja terveyttä” koskevia veroja 1 miljardilla eurolla. Lisäksi Kokoomus on nostamassa otsakkeen ”eri verokantojen pienemmät tarkistukset” alla veroja jopa 500 miljoonalla eurolla.

Tähän uutiseen taatusti herää jo moni muukin kuin Sinnemäki. Kysymys kuuluu, mitä noiden byrokraattisten lauseiden takaa löytyy? Mitä veroja Kokoomus on korottamassa sammutetuin lyhdyin 1,5 miljardilla eurolla. Energiaveroja?

Vertailun vuoksi tähän loppuun yksi fakta. Kokoomuksen pimittämä 1,5 miljardin euron veronkiristys on täsmälleen yhtä suuri, kuin SDP:n auki avatun talousohjelman koko veronkiristys yhteensä. Kokoomuksen säkissä ei taidakaan olla pelkkä sika, siellä on kokonainen norsu.

Katso itse:

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=49794:toimiva-veromalli-ei-hukkaa-miljardia&catid=6:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=30